Tukijat liikkeelle -tapahtuma Turussa 13.4.

Työtä tekevien ääniliike, Vapaiden valtakunta ja sen sadat aktiivit ovat kohdanneet viimeisten kuukausien aikana tuhansia suomalaisia työpaikoilla, kaduilla, ovilla, sosiaalisessa mediassa ja tapahtumissa.

Kiitos kun olet mukana!

Yhteinen kampanjamme on kääntymässä loppusuoralle. Varsinainen vaalipäivä lähenee ja edessä on vielä yksi iso yhteinen ponnistus.

Vaalilauantaina 13.4. Turussa kokoonnutaan yhteen tempauksen merkeissä. Tavoitteena on kontaktoida mahdollisimman monta tukijaa päivän aikana ja muistuttaa heitä siitä kaikkein tärkeimmästä, joka lopulta ratkaisee – äänestämisestä.

Päivän päätteeksi kruunataan kampanja parhaaksi kampanjaksi ikinä rennon yhdessäolon merkeissä! 😊 Yhdessä saamme aikaan muutoksen – meidän äänemme on yhteinen. Tule sinäkin mukaan!

Voit tulla mukaan vaikka vain tunniksi, jos et pysty olemaan paikalla koko päivää. Tempaus aloitetaan aamulla kello 10:00 ja soittelut loppuvat kello 17:00, minkä jälkeen vaihdetaan vapaalle. Ruokailun ja virvokkeiden lisäksi pääsemme hyvässä seuraassa testaamaan myös nokkeluuttamme pakohuoneessa.

Muista ilmoittautua tapahtumaan ja ilmoittaa mahdolliset ruoka-aineallergiasi samalla lomakkeella!

MILLOIN
lauantaina, 13 huhtikuuta 2019, kello 10:00 - 17:00
MISSÄ
Ay-keskus Turku
Maariankatu 6 b
7. krs
Turku 20100
Finland
Google map ja reittiohjeet
YHTEYSTIEDOT
Outi Rannikko ·
21 ILMOITTAUTUNUTTA
Elias Laitinen Susanna Virtanen Tia Korhonen Janne Nieminen Miia Kelsey Juha Laaksonen Petri Nylen Markus Kare Markus Matikka Johanna Rajala Karol Kula Anna Mäkipää David Herok Berhan Ahmadi Outi Rannikko Eija Raunio Eija Raunio Hanna Erkamaa Juha Ikola Valtteri Kankaristo Ari Huczkowski

Who's RSVPing

Elias Laitinen
Susanna Virtanen
Tia Korhonen
Janne Nieminen
Miia Kelsey
Juha Laaksonen
Petri Nylen
Markus Kare
Markus Matikka
Johanna Rajala
Karol Kula
Anna Mäkipää
David Herok
Berhan Ahmadi
Outi Rannikko
Eija Raunio
Eija Raunio
Hanna Erkamaa
Juha Ikola
Valtteri Kankaristo
Ari Huczkowski

Osallistutko?

Mikäli tapahtumassa on tarjolla ruokaa ja sinulla on jokin ruoka-aineallergia, tai erityisruokavalio, kirjoita siitä maininta tähän alle.