Saammeko vapaasti päättää omista asioistamme?

Olen jo jonkin aikaa seurannut tätä keskustelua siitä, että yrittäjät tarvisi lisää keinoja päästä työntekijöistään eroon, mutta asiaa ei haluta selkeästi edes hetken pohtia heikomman osapuolen eli työntekijän kannalta. 

On todella surullista, että halutaan väkisin jakaa nämä tiimin kaksi osapuolta kahdeksi vastakkaiseksi voimaksi, vaikka todellisuudessa mikään yritys ei ole mitään ilman niitä työtä tekeviä ihmisiä eikä myöskään työntekijöillä ole töitä ilman työnantajia. Myös on surullista, että keskustelun taso on tällä hetkellä vain isoa syyttelyä puolin ja toisin, aivan kuten oltaisiin pieniä lapsia hiekkalaatikolla, jotka väittelee siitä, että kumpi teki hienomman hiekkakakun.

Eetu Pesu

Jaan teille nyt henkilökohtaisen tarinan todellisesta elämästä. Työskentelin eräässä yrityksessä vartijana lähes vuoden verran, kunnes sairastuin uupumukseen. Olin aluksi tämän sairastumisen johdosta muutaman kuukauden pois työmaalta ja palasin sitten kevennettyyn työhön, kunnes lopulta jaksamiseni taantui uudestaan ja päätin aloittaa muutosprosessin, jonka lopullinen pituus yllätti minut täysin.

Syyt mitkä johti tähän uupumukseen on täysin toinen tarina ja siitä voisin pelkästään kirjoittaa ihan erillisen kirjoituksen, mutta nyt haluan tuoda tämän konkreettisen esimerkkini avulla hieman näyttöä, että mitä voi tapahtua tämän hetken työmarkkinoilla.

Kun jäin sairaslomalle uupumuksen takia, niin roikuin tämän diagnoosin saamisen jälkeen yrityksen kirjoilla yli (2) kaksi vuotta putkeen, tekemättä yhtään työtuntia. Yrityksen onneksi kyseessä on hyvin vauras yritys, joka pärjää hyvin, vaikka useampi olisi sairastunut samaan aikaa, sekä olin tuntityöläinen ja en täten tuonut järjettömän paljon ylimääräisiä kuluja, mutta varmasti vaivaa senkin edestä tietyille tahoille kyseisessä yrityksessä. Täytyyhän ne tunnit silti kirjata ensimmäiseksi minulle ja jakaa vasta sitten eteenpäin muille työntekijöille.

Moni varmasti nyt tässä vaiheessa kysyisi, että miksi en heti irtisanonut itseäni, kun se itse työ ei soveltunut minun terveydelleni? Todellakin olisin irtisanonut itseni, mutta olisin joutunut (3) kolmeksi kuukaudeksi karenssiin, eli tuloni olisi katkennut toviksi ja elämä olisi muuttunut entistä vaikeammaksi. Lisäksi kaikki tahot terveydenhuollosta TE-toimistoon, sekä työttömyyskassa suosittelivat minua pysymään työsuhteessa karenssin välttämiseksi, sillä tuollaisessa tilanteessa karenssi tekisi arjestani taloudellisesti mahdotonta. Tästä syntyi pattitilanne sillä sairaslomani takia yritys ei voinut irtisanoa minua, enkä itse en voinut irtisanoa itseäni karenssiuhan takia.

Eli minulla ei ole vapautta tehdä päätöstä lähteä oman hyvinvointini nojalla pois yrityksestä ja työnantaja ei voi irtisanoa minua sairastumiseni vuoksi. (Nyt älkää ymmärtäkö minua väärin, on todella hyvä asia, että sairaslomalla olevaa ei saa irtisanoa sairastumisensa vuoksi ja kuten tässä tilanteessa, niin ei ole kummankaan osapuolen vika, että en sovellu terveyteni puolesta alalle!)

Seuraavaksi joku ajattelee, no mikset etsinyt uutta työpaikkaa ja sitten irtisanonut itseäsi? Työn tuoma uupumus ja jatkuva taistelu terveydenhuollon, sekä tämän meidän yleisen järjestelmän koukeroiden kanssa vei voimat keskittyä mihinkää muuhun kuin päivittäiseen selviytymiseen arjessa. Yhteydenpito esimerkiksi Kelan kanssa ja monien asiakirjojen mestästys on hyvin verrattavissa työn tekoon. Tähän päälle vielä lääkäri, joka hidasti toipumistani antamalla vain lyhyitä sairaslomapätkiä kerrallaan. Ravasin siis toipumusjakson aikana vielä kaiken lisäksi jatkuvasti todistelemassa lääkärille, että työ ei sovi minulle, enkä kykene tälle vartiointialalle, vaikka minulla onkin (3) kolmen vuoden turvallisuusalan perustutkinto taskussani.

Jotta saisitte hahmotelman, että kuinka työlästä on olla sairaslomalla ja työssäoleva työnhakija, niin tässä on tahot keihin olin sairaslomalla ollessa yhteydessä joka kuukausi: Työterveydenhuolto, psykiatrianpoliklinikka, työnantaja, TE-toimisto, ammattiliiton työttömyyskassa, KELA, kun päätöksissä välillä kesti ja rahat loppui kesken kaiken, niin myös sosiaalitoimen kanssa olin muutaman kerran tekemisissä toimeentulotuen tarpeen takia, sekä sitten lopulta vielä vakuutusyhtiö kanssa, kun pohdittiin uudelleenkoulutusta eri alalle, minkä suunnitelman he hylkäsi vedoten, ettei musiikkiala, jossa olen 12-vuotta ollut mukana sopisi minun terveydelle. (Tähän todettakoon, että ilman musiikkialaa, olisin jo oikeasti taantunut täysin yhteiskunnan ulkopuolelle ja mahdollisesti tehnyt jotain todella pysäyttämätöntä..)

Kaiken tämän päälle tietenkin kaikki paikat mistä perusihminen saa etuoikeutetusti laskuja palveluistaan, jota käyttää. Kuten näin esimerkiksi vuokranantaja, puhelinoperaattori, sähköyhtiö, pankki ja monet muut tahot, joille oli perusteltava, että miksi laskujen, sekä kuukausimaksujen maksut tulee myöhässä. Eikä siinä vielä kaikki, koko muu elämähän pyörii taustalla kokoaika, eli ihmissuhteet ja muut elämää liityvät velvollisuudet oli hoidettava.

Ei siis paljoa jäänyt aikaa sille, että kykenisin alkaa etsimään töitä tai tekemään mitään järkeviä päätöksiä työlistymiseni eteen. (2) kaksi vuotta on todella pitkä aika ja siihen mahtuu paljon mahdollisuuksia, sekä ajatuksia, että mitä sitä tekisikään omalla elämällä ja löysinkin välillä joitain asioita, mutta vieläkin olen vähän haku päällä, että mitä voisin tehdä tämän yhteiskunnan hyväksi.

Nyt keskutellaan paljon siitä, että irtisanomista pitäisi helpottaa, jotta saataisiin työnkuvaansa sopimattomat potkittua pihalle ja tilalle siihen paremmin sopivammat. Syytellään puolin ja toisin, kuinka toinen osapuoli kusettaa ja tapellaan jatkuvasti asioista keskenämme. Tuon reilun (2) kahden vuoden aikana olisin ilomielin antanut paikkani siihen paremmin sopivammalle ihmiselle, mutta en halunnut saattaa itseäni tahallani taloudellisiin vaikeuksiin, jota tuo (3) kolmen kuukauden karenssi olisi tuonut.

Olisiko nyt oikeasti hyvä hetki pohtia, että onko ne ongelmat kaikki todellisuudessa siinä, että työnantajilla ei ole riittävästi lain tuomaa voimaa vaikuttaa yrityksensä sisällä oleviin henkilöihin vai ollaanko tässä nyt todellisuudessa helpottamassa niiden yrittäjien elämää, joiden yrityksessä on heistä itsestään johtuvista tai jostain muista syistä ongelmia työntekijöiden kanssa?

Tämä minun esimerkki tuo esiin sen, että ei ne ole ne yrittäjät, jotka tarvitsevat enemmän mahdollisuuksia toimia, vaan me kaikki, niin yrittäjät, kuin työntekijätkin tarvitsemme uusia ratkaisuja työmarkkinoille ja minusta tämä lakiesitys ei edusta sellaista, joka hyödyttäisi molempia osapuolia. Meidän tulisi löytää ratkaisuja, jotta työtä haluavat voisivat ottaa työtä vastaan ilman, että siitä syntyy yksilölle liiallisista paperisotaa virastojen kanssa ja pienempi tuloisilla yrityksillä olisi kannattavaa tarjota työtä, joutumatta pohtimaan pahimmillaan mahdollista konkurssia, sillä on olemassa yritysideoita, jotka poikii vähän rahaa, mutta heidän on liian riskialtista hankkia lisää työvoimaa.

On myös olemassa työtä, mitä ei tarvitse heti alussa osata täysin ja silti tarjottu palvelu/tuote voi olla riittävän laadukasta kuluttajalle/asiakkaalle. Me tarvitsemme yrityksiä ja yrittäjät tarvitsevat työntekijöitä. Yhteistyö on se, joka kantaa pidemmälle, kuin mikää yhden ihmisen suoritus. Kaikkien isojen menestyneiden yksilöiden takana todellisuudessa on kourallinen ellei jopa suuri määrä ihmisiä tukemassa, rakentamassa ja toteuttamassa sen, mikä tekee tästä yksilöstä menestyneen.

Esimerkkinä tahdon käyttää nyt musiikkialan jättinimiä kuten Cheek, Ed Sheeran, Ozzy Osbourne ja monia muita. Heistä kukaan ei olisi mitään ilman tiimiä heidän taustalla. Eikä mikään menestynyt yritys ole mitään ilman tiimiä. Minusta nyt on aika lakata leikkimästä kuin lapset hiekkalaatikkolla ja asetuttava yhdeksi rintamaksi muutoksen puolesta, yhteistyössä yrittäjät ja työntekijät rinta rinnan!

Tule mukaan:
Liity tukijaksi


Näytetään 3 reaktiota

Ole hyvä ja katso ohjeet käyttäjätilin aktivoimiseen sähköpostitse.
  • Juha Kuusama
    Hyvä kirjoitus, joka konkreettisesti näyttää useita nykysysteemin ongelmia:

    " Täytyyhän ne tunnit silti kirjata ensimmäiseksi minulle ja jakaa vasta sitten eteenpäin muille työntekijöille." Tämä varmaan johtuu TESsistä. Miksi ihmeessä ei voisi olla sallittua sopia työnantajan kanssa “ilmoitan, kun jaksan ottaa tunteja vastaan”.

    " itse en voinut irtisanoa itseäni karenssiuhan takia." On sietämätöntä, että perustellusta syystä itse irtisanoutumisesta rangaistaan kovemmin kuin pahoinpitelystä. Tietenkin tämän pitäisi olla niin, ettei karenssia määrätä, ennen kuin syy on selvitetty. Ilmeisen perusteettomasta syyst karenssi voisi olla ok väärinkäytösten välttämiseksi; ensikertalaiselle esim 5 pv.

    “On myös olemassa työtä, mitä ei tarvitse heti alussa osata täysin ja silti tarjottu palvelu/tuote voi olla riittävän laadukasta kuluttajalle/asiakkaalle.” Voisi jopa väittää, että useimmat työt ovat tällaisia. Vuosikausia asiaa tehnyt ammattilainen tekee tunnissa sen, mihin vasta-alkajalta menee kolme tuntia. Kun palkka on kuitenkin liittojen kabineteissa määrätty, pitää vasta-alkajallekin maksaa olennaisesti samaa palkkaa. Nuoret tietävät hyvin, että yleissituvoous aiheuttaa nuorisotyöttömyyttä: Kun ei ole työtä, ei saa kokemusta(osaamista). Kun ei ole kokemusta(osaamista), ei saa työtä. Minulle vastavalmistunut ehdotti kerran itse palkakseen TES-500€ ensimmäiset 6kk, kunnes on oppinut työn. Yrittäjä ei tähän SAA suostua!
  • Sari Lindroos
  • Eetu Pesu